Joulutervehdys ja hankkeen kuulumisia
Terveisiä Porisevista porstuoista!
Haluamme lähettää kaikille hanketta seuraaville joulutervehdyksen sekä kertoa samalla hankkeen ajankohtaisia kuulumisia. Loppuvuoden aikana olemme ideoineet ja suunnitelleet ensi vuoden toimenpiteitä, kuten muistitietotilaisuuksia, webinaareja ja muita tapahtumia sekä viestintäkokeiluna toteutettavaa podcastia. Paljon mielenkiintoista toimintaa ja tapahtumia on siis luvassa ensi vuodelle!
Huomasittehan, että julkaisemme hankkeen nettisivuilla Pohjoisen perintö -artikkelisarjaa, jonka ensimmäinen osa käsittelee kulttuuriperintöä ja muistia: Pohjoisen Perintö -artikkelisarja: Perinne ja muisti – kulttuuriperinnön monitahoisuus. Artikkelisarjan tarkoituksena on käsitellä ajankohtaisia kulttuuriperintöön ja kulttuuriympäristöihin liittyviä teemoja. Hanke organisoi ja toteutti Kylien perinnetiedot ja -taidot talteen -webinaarin 12.12., jossa kuultiin hanke-esittelyitä, vinkkejä tiedonkeruuseen sekä mahdollisia hankkeiden rahoituskanavia. Esittelyssä oli Leader Pohjoisin Lappi ry:n Kylien perinnetiedot ja -taidot talteen ideahaku. Webinaarin tallenne on nähtävissä YouTubessa muutaman viikon ajan.
Paikallismuseopilottikohteiden osalta on keskitytty erityisesti Savukosken Tarkkalan toimenpiteiden suunnitteluun yhdessä kunnan kanssa. Etsinnässä on vielä pilottikohde Tornionlaakson alueelta ja/tai Etelä-Lapista. Projektityöntekijä Salla on päässyt hankkeeseen hyvin mukaan. Hän on litteroinut aiemmin tehtyjä haastatteluja tekstimuotoon sekä tehnyt hankkeelle uuden tietosuojailmoituksen ja suostumuslomakkeen haastatteluita varten. Haastattelut aloitetaan heti tammikuussa Enontekiöltä, jossa keskitytään Mäkikurun talona tunnettuun Granqvistin taloon.
Tulevia tapahtumia on ensi vuodelle suunnitteilla runsaasti. Alkuvuodesta hanke on mukana järjestämässä esimerkiksi valokuvatyöpajaa Pelkosenniemen Kairalaan, Pohjois-Suomen kulttuuriympäristötoimijoiden yhteistyöryhmän tapaamista, muistitietotilaisuutta Sodankylään yhdessä Partisaani-iskujen uhrien muisto -hankkeen kanssa sekä maakellariaiheista webinaaria Maan antimet ja perinteet -webinaarisarjaan. Tapahtumista ja muista hankkeen kuulumisista viestitään täällä kotisivuilla sekä sosiaalisen median kanavissa Instagramissa käyttäjällä @porisevatporstuat ja Facebookissa Porisevat porstuat ja pohjoiset kulttuurimaisemat-hanke -sivulla.
Kiitämme lämpimästi kaikkia hankkeeseen osallistuneita ja POPOa seuraavia. Hanketiimi suuntaa innolla tapahtumarikasta ensi vuotta kohti!
Rauhallista joulunaikaa
toivottaa POPOn väki