Leaderin hallitus kokoontui ennen kesätauolle jäämistä
Käsittelyssä oli useita yleishyödyllisiä- ja yrityshankkeita. Yleishyödyllisenä investointihankkeena puollettiin Kursun kyläseura ry:n hanketta, jossa monipuolistetaan kylätalon piha-alueiden ja sisätilojen käytettävyyttä. Hallitus puolsi myös Pelkosenniemen kunnan Kairalan kuntoportaiden rakentamista ja Hautaniemen perinneyhdistyksen juhlateltan ja pöytien hankintaa.
Kemijärven Juujärvelle rahoitettiin pieni kulttuuriperintö talteen -hanke, jolla kerätään ja digitoidaan kyläalueen vanhat valokuvat ja tarinat. Hallitus puolsi myös ohjelmakauden toista Älykäskylähanketta, Kemijärven kaupungin Turvaa ja valmiutta Kemijärvelle!. Hankkeeseen on sitoutunut mukaan yli kymmenen Kemijärven kyläyhdistystä ja muita yhteistyökumppaneita. Hankkeessa laaditaan mm. laaja-alaiset, erityisesti ikäihmiset huomioivat turvallisuus- ja varautumissuunnitelmat, tehdään varautumiseen liittyviä investointisuunnitelmia, pilotoidaan erilaisia arjen turvallisuuteen ja varautumiseen liittyviä toimia ja järjestetään koulutuksia.
Myönteisen päätöksen sai myös neljä yritysten investointihanketta, jotka liittyivät poronlihan suoramyynnin tehostamiseen, hyvinvointipalveluihin ja matkailuun. Yhdelle hakijalle myönnettiin asiantuntija-apu omistajanvaihdoksen suunnitteluun ja toiselle yrityksen kehittämiseen.
Kokouksessa sidottiin hankkeisiin rahoituskiintiötä 258 974,00 €. Loppuvuodeksi rahoitusta strategianmukaisiin hankkeisiin jäi yhteensä n. 600 000 €. Yleishyödyllisiin investointi- ja kehittämishankkeisiin on käytettävissä n. 75 000 €, Juureva pohjoinen kulttuuri painopisteeseen n. 124 000 € sekä yritysten investointi- ja kehittämishankkeisiin ja yritysten yhteistyöhankkeisiin 397 000 €. Seuraavaa valintajakso päättyy elokuun 17. päivä. Henkilöstö lomailee kesäaikana, mutta hankkeita voi valmistella ja jättää vireille Hyrrä-palveluun.
Hallituksen kokouksessa käsiteltiin myös Interreg-hakuun valmisteilla oleva ideapaperi. Hanketta valmistellaan yhdessä Oulujärven Leaderin sekä ruotsalaisten Polaris ja Tornedalen Leader-ryhmien kanssa. Hankkeen tavoitteena olisi etsiä esivanhempien juuria ja kotiseutua sekä kehittää maaseudun elinvoimaa lisäävää Juurimatkailua.
Yhdistys päätti jättää lausunnon MMM maaseutupoliittiseen selontekoon, joka ohjaa maaseutupolitiikan periaatteita.