Leader Pohjoisin Lappi ry tarvitsee hallitukseensa innokkaita kehittäjiä ja asiantuntijoita eri puolilta kairaa

Maaseudun kehittämisyhdistyksen taival alkoi jo vuonna 1996. Yhdistyksen perustajat olivat kehittämismyönteisiä maaseudun puolesta puhujia, jotka halusivat, että Itä- ja Pohjois-Lappi kehittyy ja uudistuu paikallisten asukkaiden lähtökohdista. Samanlaisia aktiivisia ihmisiä etsitään nyt Leader Pohjoisin Lappi ry:n hallitukseen seuraavalle kaksivuotiskaudelle. Uusi toukokuussa valittava hallitus on aitiopaikalla niin yhdistyksen pitkän taipaleen juhlistamisessa, kuin uuden ohjelmakauden valmistelussakin.

Kolmikantainen ja alueperusteinen hallitus

Yhdistystoiminnan mahdollistaa tehtäväänsä sitoutunut ja monipuolinen osaajajoukko. Monipuolisuutta hallitukseen tuo Leader-ryhmiä velvoittava kolmikantaisuus. Kolmannes hallituksen edustajista on kuntaedustajia, kolmannes yhdistysedustajia ja loput maaseudun asukkaita. Alla tarkempi ohje kolmikantaisuuteen liittyen:

Paikallinen julkinen hallinto: Paikallisen julkisen hallinnon edustajia ovat kunnanvaltuutetut, kunnanhallituksen jäsenet, kunnanjohtaja, kunnansihteeri, elinkeinoasiamies, maaseutusihteeri, kunnaninsinööri sekä muut vastaavat viranhaltijat ja luottamushenkilöt. Mahdollisina tuen hakijoina olevien oppilaitosten johtavissa tehtävissä olevat henkilöt luetaan paikallisen julkisen hallinnon kiintiöön. Lisäksi kunnan edustajiksi katsotaan sellaisten lautakuntien tai kunnan asettamien toimikuntien puheenjohtajat, joiden tehtäväkenttään kuuluvat maaseudun kehittämisasiat. Maakuntaliittojen ja seurakuntien johtavassa asemassa olevat työntekijät ja luottamusmiehet (esim. maakuntajohtajat, kirkkoherrat, maakuntaliiton valtuuston ja kirkkovaltuuston jäsenet) kuuluvat paikallisen julkisen hallinnon kiintiöön.

Yhteisöt: Yhteisöjen edustajia ovat maaseudun kehittämistyöhön liittyvissä organisaatioissa päättävässä asemassa olevat henkilöt kuten kyläyhdistysten, kylätoimikuntien, 4H-yhdistysten, Mannerheimin lastensuojeluliiton, metsästysseurojen, tuottaja- ja neuvontajärjestöjen, maa- ja kotitalousseurojen, yrittäjäyhdistysten, nuorisoseurojen, maamiesseurojen tai muiden vastaavien toimijoiden hallitusten puheenjohtajat ja jäsenet tai näiden johtavassa asemassa olevat työntekijät.

Maaseudun asukkaat: Sellaisia paikallisia maaseudun asukkaita, jotka eivät edusta työnsä tai muun asemansa vuoksi paikallista julkista hallintoa tai sellaisia yhdistyksiä ja suuria yrityksiä, joiden kiinnostuksen kohteissa ovat toimintaryhmän toimialaan kuuluvat asiat. Yksittäiset pienyrittäjät (alle 10 henkilötyövuotta) kuuluvat maaseudun asukkaiden kiintiöön.

Leaderin hallituksen jäsenet keskittyvät tuomaan näkemyksiään ja aluetietämystään koko toiminta-alueelta. Koska yhdistyksen toiminta-alue sisältää kaksi seutukuntaa ja asukasluvullisesti hyvin erikokoisia kuntia, on yhdistyksen yleisessä kokouksessa hyväksytty ns. kiertoperiaate, jolla pyritään varmistamaan, että hallituksessa on joka kaksivuotiskaudella tasapuolinen edustus molemmista seutukunnista ja erikokoisista kunnista, jolloin alueperusteisuus toteutuu. Alla on taulukko, josta selviää, mistä kunnista ja mihin kolmikantaan kuuluvia henkilöitä Leader Pohjoisin Lappi ry etsii hallitukseensa:

Leaderin hallituksen kiertojärjestelmä 2026–2027
  varsinainenvarajäsen
Kuntakuntayhdistysyksityinenkuntayhdistysyksityinen
Sodankylä1  1  
Pelkosenniemi11 11 
Salla 11 11
Utsjoki 11 11
Kemijärvi 11 11
Savukoski1 11 1
Inari1  1  

Hallitustyöskentelyn käytänteitä

Leaderin uuden hallituksen työskentely alkaa kesäkuussa järjestäytymiskokouksella, jossa valitaan yhdistyksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Seuraavat kokousajankohdat sovitaan kesäkuun kokouksessa, mutta alustavan suunnitelman mukaan kesäkuun jälkeinen kokous olisi syyskuussa. Ensimmäisessä tai toisessa kokouksessa hallituksen jäsenille järjestetään laaja koulutus tehtävään.

30-vuotisen taipaleen aikana yhdistys on ollut edistyksellinen ja hyödyntänyt jo varhaisessa vaiheessa erilaisia sähköisiä kokoussovelluksia. Kokouksiin osallistuminen ei siis vaadi aina paikanpäälle tulemista, vaan pääosaan kokouksista on mahdollista osallistua kotoa etäyhteyksien varassa. Kokouksia on vuodessa noin 7-9.

Yksi tärkeimmistä hallituksen tehtävistä on päättää yleishyödyllisten ja yrityshankkeiden rahoituksesta. Hallitus myös pisteyttää hankkeet esittelyjen pohjalta. Ohjaavana asiakirjana on ohjelmakaudelle 2023–2027 laadittu kehittämisstrategia, Kahdeksan vuodenajan koti, jonka painopisteet ovat yrittäjyys, kylien elinvoima ja kulttuuri. Ohjelman monipuolisuus haastaa hallituslaisia, koska kukaan ei voi olla kaikkien alojen asiantuntija ja tästä syystä toivommekin hallituslaisia laajasti eri aloilta ja toimista. Hallituksen tehtävässä pärjää aina kehittämismyönteisellä asenteella ja maalaisjärjellä, jota tukee myös henkilöstön tarjoama perehdytys ja tuki.

Halliuksen jäsenille maksetaan kokouspalkkio yleisessä kokouksessa hyväksytyn palkkiosäännön mukaisesti ja matkat korvataan yhteiskyytivelvoitteella.

Hallitus ratkaisee, mihin uudella ohjelmakaudella kehittämispanokset ohjataan

Toukokuun 27. päivä valittavan hallituksen tehtävä ei rajoitu vain yhdistyksen hallinnon johtamiseen ja hankkeiden rahoituksesta päättämiseen, vaan lisämausteen tuo uuden ohjelmakauden valmistelu. Uusi ohjelmakausi tarkoittaa uuden kehittämissuunnitelman laatimista yhdessä alueen asukkaiden, toimijoiden ja kuntien kanssa. Työtä ohjaa Ruokavirasto ja maa- ja metsätalousministeriö ja käytännön toteutusvastuu on yhdistyksen henkilöstöllä. Suuret linjaukset, kuten valmistelutyön ohjaaminen ja kehittämiskärkien valinta, ovat hallituksen heiniä. Uuden ohjelmakauden valmistelua varjostavat vähenevät rahavarat ja epävarmuus jatkosta, joka sekin vaatii hallituksen jäseniltä aktiivisuutta resurssien puitteissa.

Jos kiinnostuit Leaderin hallitustyöskentelystä, ota yhteyttä matalalla kynnyksellä henkilöstöön ja kysele lisää. Tai sitten vain ilmianna itsesi meille sähköpostilla hanketuet@pohjoisinlappi.fi 20.5.2026 mennessä. Kerro sähköpostissa vähintään nimesi, kolmikantasi ja paikkakunta, josta olet kotoisin. Voit myös ilmiantaa tuttavasi, joka on antanut suostumuksen tehtävään.