Investointihankkeet

Yleishyödyllistä investointia voidaan tukea, jos siitä saatava hyöty ohjautuu alueen asukkaille ja muille toimijoille. Investoinnin kohteen tulee pääsääntöisesti olla alueen asukkaiden ja toimijoiden käytettävissä.

Investointi voi liittyä maaseudun toimintaympäristön kehittämiseen, kuten vapaa-ajan infrastruktuuriin tai kulttuuripalveluihin, joilla parannetaan maaseutualueilla asumisen mahdollisuuksia, turvallisuutta, esteettömyyttä, saavutettavuutta ja poikkeustilanteiden hallintaa.

Hankkeissa painotetaan vähähiilisyyttä ja sopeutumista ilmastonmuutokseen.

Tuki voi kohdistua rakennukseen, rakennelmaan, koneeseen, laitteeseen tai aineettomaan investointiin, jolla lisätään viihtyvyyttä ja elinvoimaa. Hanke voi sisältää myös rakennuksen hankinnan.

Hankkeen hakijana voi olla esim. yhdistys, järjestö tai kunta.

Hankkeen kustannusarvio voi olla 8 000 € – 180 000 €.

Tuki on pääsääntöisesti 65 %. Tietyissä teemoissa tuki voi olla 75 % hyväksytyistä kuluista. Korkeammalla prosentilla tuettavia teemoja ovat turvallisuutta ja varautumista edistävät investoinnit, älykkäät kylät –hankkeen suunnitelmaan sisältyvät investoinnit, aidosti nuorisolähtöiset nuorten palveluja parantavat investoinnit sekä ympäristö- ja ilmastoteema. Korotettu tukiprosentti on käytössä hankkeissa, joiden julkisen tuen määrä on enintään 50 000 €, pois lukien hankkeet, joiden toimenpiteet kohdistuvat useampaan kylään.

Osa hankkeen kustannuksista tulee kattaa yksityisellä rahoitusosuudella tai talkootyöllä

  • Yksityinen raha on yhdistyksen omaa rahaa tai sponsoritukea muilta yhdistyksiltä ja yrityksiltä. Raha ei saa olla millään tavoin julkisia varoja, kuten valtion tai kunnan rahaa.
  • Rahan voi korvata talkootyöllä, joka liittyy kiinteästi hankkeen toteuttamiseen. Talkootyö lasketaan mukaan hankkeen kokonaiskustannusarvioon. Talkootyötunnin arvo on 20 € ja konetyötunnin 60 € (traktori tai vastaava)

Pienhankkeet

Pienhankkeiden haku ei ole vielä avautunut syyskuussa 2023.

Pienhankkeella voidaan tehdä investointeja tai kehittämistoimenpiteitä.

Hankkeen koko: tuki vähintään 1 000 €, hankkeen kokonaiskustannusarvio alle 8 000 €

Maksetaan kertakorvauksena eli tuotosperusteisesti. Hakuvaiheessa kerrotaan, mikä on hankkeen tulos, jota vastaan maksua haetaan (esim. valmis investointi, selvitys, raportti).

Hankemuoto ei mahdollista suunnitelman muutoksia, joten hankemuoto sopii selkeisiin toimenpiteisiin, jotka voidaan suunnitella tarkasti.

Helpotettu hakuprosessi ja jatkuva haku, jota aktivoidaan vuosittaisilla teemahauilla.

Hankkeilla tulee olla vaikuttavuutta.


Vähämerkityksellisenä tukena rahoitettavat investoinnit maaseudun palveluiden ja toimintaympäristön kehittämiseen

Voidaan myöntää yleishyödyllisille toimijoille liiketoiminnan mahdollistaviin investointeihin esim. kylätalon yhteydessä tarjottavaan majoitus- tai kahvilapalveluun.

Tukea haettaessa on voitava todentaa markkinapuute lähialueella.

Julkinen tuki 40 %.


Yhteistyöhankkeet

Yhteistyöhankkeilla kehitetään strategian mukaisia tavoitteita yhteistyössä eri toimijatahojen kanssa. Hanke voi olla esimerkiksi suunnitelman tai selvityksen tekemistä tai erilaisia kokeiluja. Leader -yhdistys voi olla kylien kehittämishankkeissa toinen yhteistyökumppani, mutta suositeltavaa on, että hankkeissa pyritään avaamaan uudenlaisia yhteistyökumppanuuksia.

Leader rahoittaa ensisijaisesti pieniä ja paikallistasolta nousevia hankkeita.

Yhteistyöhankkeen hakija voi olla julkisoikeudellinen tai yksityisoikeudellinen yhteisö, esim. rekisteröitynyt yhdistys, kunta tai kuntayhtymä.

Hankkeen kustannusarvio enintään 180 000€.

Kylien yleishyödyllisissä kehittämishankkeissa tuki on 90 %. Tukiprosentti vaihtelee hyödynsaajista riippuen.

Kustannusarvio voi sisältää:

  • palkkaus- ja palkkiokustannukset
  • matkakustannukset
  • ostopalveluiden hankintakustannukset
  • vuokrakustannukset
  • muut kehittämishankkeen toteuttamisesta aiheutuvat kustannukset, mukaan luettuna kustannukset, jotka liittyvät pilottihankkeissa tarvittavien välineiden ja laitteiden poistokustannuksiin siltä osin ja siltä ajalta kuin niitä on käytetty hankkeessa.


Älykkäät kylät -yhteistyöhankkeet

Älykkäiden kylien hankkeella tarkoitetaan maaseudun yhteisöjen yhteistyöryhmää, jossa kehitetään innovatiivisia ratkaisuja alueen vahvuuksia ja mahdollisuuksia hyödyntäen. Älykkäät kylät -hankkeet edistävät taloudellisia, sosiaalisia ja ympäristöön liittyviä innovaatioita yhteistyön kautta.

Älykkäät kylät –hankkeessa tulee olla vähintään kaksi toimijaa, jotka etsivät yhdessä ratkaisua haasteeseen. Toimijat voivat olla kyliä tai kylä ja kehittämisorganisaatio.

Tukea voidaan myöntää kyläyhdistykselle, tai muulle kylän toimijalle; yhdistys, osuuskunta tai kunta

Tukea voi saada korkeintaan 90 %

Useamman vuoden hankkeita, suunnitelmallista toimintaa ja konkreettisia toimia (investoinnit)


Valmisteluraha

Valmistelurahaa voidaan myöntää Älykkäät kylät -hankkeiden edistämiseen, kuten yhteistyökumppaneiden etsimiseen, hankkeen edellytysten selvittämiseen  ja hankesuunnitelman valmisteluun.

Valmisteluraha maksetaan vakioituna kertakorvauksena ja sen koko on 5 000 euroa.

Ehtona valmistelurahan myöntämiseen on hakijan/ryhmän aito pyrkimys hakea tukea Älykäs kylä -yhteistyöhankkeeseen. Hankkeen kesto on enintään 1 vuosi.

Valmistelurahan tuloksena tulee olla hankesuunnitelma yhteistyösopimuksineen tai selvitys, miksi valmistelu ei johtanut Älykäs kylä -hankkeeseen.


Koulutus- ja tiedonvälityshankkeet

Hankkeen hakijana voi olla yksityisoikeudellinen tai julkisoikeudellinen yhteisö, jolla on riittävä taloudellinen ja toiminnallinen osaaminen hankkeen toteuttamiseen

Julkinen tuki vaihtelee riippuen kohderyhmästä. Kaikille avoin koulutus on tuettavissa 90% ja rajatulle joukolle kohdennetun hankkeen tuki 50-75%

Kustannusarvio voi sisältää:

  1. henkilöstökulut mukaan lukien niihin liittyvät lakisääteiset kustannukset
  2. matkakustannukset
  3. ostopalveluiden hankintakustannukset
  4. Vuokrakustannukset
  5. muut koulutus- ja tiedonvälityshankkeen toteuttamisesta aiheutuvat kustannukset mukaan lukien pienhankinnat ja kohtuulliset tarjoilukustannukset hankkeen kokous-, koulutus- ja tiedotustilaisuuksissa
  6. tarpeelliset ja kohtuulliset kustannukset, jotka liittyvät kansainväliseen yhteistyöhön ja aiheutuvat ulkopuolisten asiantuntijoiden kutsumisesta suomalaisen osapuolen järjestämiin tilaisuuksiin sekä kustannukset, jotka liittyvät hankkeeseen sisältyvän kansainvälisen yhteistyön koordinointiin muussa valtiossa toimivan yhteistyökumppanin kanssa. Koulutusta antavien henkilöiden koulutustoimenpiteessä välttämättömästä lisäkoulutuksesta aiheutuvat tarpeelliset ja kohtuulliset kustannukset

Koulutushanke

Rahoitetaan koulutuksia, jotka parantavat yhteen tai useampaan  CAP-suunnitelman erityistavoitteisiin liittyvää osaamista tai tietoa.

Tukea voidaan myöntää maatalouden, metsätalouden ja maaseudun yritysten ja yhteisöjen ja asukkaiden  osaamisen  lisäämiseen  sekä  luonnon,  ympäristön  ja  ilmaston  suojeluun  liittyvään  tiedon lisäämiseen.

Tukea voidaan myöntää sellaiseen koulutukseen, joka täydentää käytännön kokemusta ja säännönmukaista oppivelvollisuuteen perustuvaa koulutusta, keskiasteen tutkintoa taikka yliopisto- tai korkeakoulututkintoa kuulumatta osana perus- tai jatkokoulutustutkintoon.

Osaamista voidaan kehittää toteuttamalla verkkokoulutuksia, työpajoja, vertaisoppimista, valmennuksia, esittelytoimia sekä tila- ja yritysvierailuja tai muilla vastaavilla toimenpiteillä hankkeissa. 

Kaikille avointa koulutusta tarjoavan hankkeen tukiprosentti on 90.


Tiedonvälityshanke

1. Suunnitelmat ja selvitykset:

Rahoitetaan hankkeita, joilla laaditaan, päivitetään maaseudun palvelujen esiselvityksiä, kehittämissuunnitelmia, toteutettavuustutkimuksia ja luontoarvoiltaan tärkeiden alueiden suojelu-, hoito- ja käyttösuunnitelmia.

2. Tiedotus

Hankkeilla voidaan toteuttaa laajemmalle kohderyhmälle kohdistettavaa tiedonvälitystä

Tiedonvälitystoimien avulla lisätään maaseutuyrittäjien ja yhteisöjen ja viljelijöiden tietämystä ja osaamista ilmasto- ja ympäristökysymyksissä, digitalisaation hyödyntämisestä sekä kasvatetaan uusiutuvan energian tuotantoon ja käyttöön sekä energiansäästöön liittyvää osaamista.

Tavoitteena on lisätä kestävään tuotantoon ja toimintaan, EU:n laatujärjestelmiin, vesienhoitoon, luonnon monimuotoisuuteen, geneettiseen monimuotoisuuteen ja ilmastonmuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen liittyvää osaamista. Toimenpiteellä lisätään yrittäjien ja maaseudun yhteisöjen osaamista ja yhteistyötä uusien ratkaisujen ja toimintamallien kehittämiseksi (esim. tuottajaorganisaatiot) ja innovaatioiden käyttöönottoa.