Yhdessä pyydetty ja porukalla viljelty – kylän kokoiset ympäristöteot
Hankkeen tavoite – yhteistyöllä eteenpäin
Hanke vahvistaa Lapin kylien omavaraisuutta ja luontolähtöistä elämäntapaa yhdistämällä perinteisen tiedon ja käytännön tekemisen. Tavoitteena on lisätä erityisesti lasten, nuorten ja kyläyhteisöjen osaamista ruoan hankinnassa, luonnonantimien hyödyntämisessä sekä vieraslajien torjunnassa.
Hankkeen toiminta perustuu yhteistyöhön. Sisällöt suunnitellaan yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa, ja toteutus muokataan kylien ja osallistujien tarpeiden mukaan.
Tavoitteena on luoda toimintamalleja, jotka jäävät elämään hankkeen päättymisen jälkeen.

Mitä hankkeessa tehdään?
Hankkeessa järjestetään käytännönläheisiä työpajoja, retkiä ja viljelykokeiluja, joissa opitaan tekemällä ja kokemalla. Toiminta voi sisältää esimerkiksi:
- viljelykokeiluja ja yhteisöviljelyä
- marja-, sieni- ja yrttiretkiä
- kalastusta sekä saaliin käsittelyä ja valmistusta
- erätaitoja
- vieraslajikävelyitä ja torjuntatyöpajoja
Kenelle toiminta on suunnattu?
Hankkeen toiminta on suunnattu erityisesti:
- koululaisille ja nuorille
- kylien asukkaille ja yhdistyksille
- kaikille aiheista kiinnostuneille
Toimintaan voivat osallistua eri-ikäiset ja eri taustoista tulevat ihmiset. Tavoitteena on tuoda yhteen paikallinen osaaminen ja uudet tekijät.
Miksi hanke on tärkeä?
Perinteiden osaaminen ruoan hankinnasta ja luonnon hyödyntämisessä on vähentynyt, ja samalla luonnon monimuotoisuutta haastavat esimerkiksi vieraslajit. Hankkeessa vastataan näihin haasteisiin vahvistamalla osaamista ja tukemalla yhteisöllistä toimintaa.
Hankkeen kautta:
- lisätään omavaraisuutta
- vahvistetaan luontosuhdetta
- siirretään perinnetietoa eteenpäin
- edistetään kylien ympäristö- ja ilmastotekoja
Hankkeen toteutusaika on 1.3.2026 – 31.10.2027.
Hanke on rahoitettu Leader Pohjoisin Lappi ry:n kiintiöstä EU:n maaseuturahoituksen turvin.



