Maksun hakeminen

Mikäli olet saanut hankkeelle rahoituspäätöksen, alta pääset maksun hakemisen ohjeisiin.

Maksatusasioissa neuvoo hallintokoordinaattori.

Piirroskuvitus porosta ja revontulista

Maksatuksen hakeminen 2023-2027

Yleistä yritystuen maksuhakemuksista

Tutustu ELY-keskuksen lähettämään tukipäätökseen ja sen ehtoihin huolellisesti.

Hankkeen hyväksytyt kustannukset ovat tukikelpoisia sen jälkeen, kun olet lähettänyt hakemuksesi Hyrrässä käsiteltäväksi ja saanut ilmoituksen vireilletulosta. Tukikelpoisia kustannuksia voi syntyä hankkeen toteutusaikana.

Tukea voidaan maksaa yhdessä tai useammassa erässä. Jos hankkeen toteutusaika on pitkä, kannattaa maksuja hakea useammassa erässä. Vakioidut kertakorvaukset maksetaan yhdessä erässä.

Tee viimeinen maksuhakemus viimeistään neljän kuukauden kuluessa siitä, kun hankkeen toteutusaika on päättynyt. Tallenna hankkeen seurantatiedot samalla, kun haet tuen viimeistä maksuerää.

Jos hanke on saanut tuen myöntämisen jälkeen lisäksi muuta kuin ELY-keskuksen myöntämää rahoitusta, ilmoita saatu rahoitus maksuhakemuksessa.

Jos hankesuunnitelmassa tai yrityksen toiminnassa on tapahtunut merkittäviä muutoksia tuen myöntämisen jälkeen, ilmoita muutoksista välittömästi ELY-keskukseen. Ilmoita muutoksista viimeistään silloin, kun haet maksua.

ELY-keskus voi tarvittaessa pyytää maksuhakemukseen lisätietoja. Vastaa lisätietopyyntöihin annetussa määräajassa.

Ennen hyrrässä asiointia, lue painikkeista tarkemmat, omaan hankkeeseesi sopivat ohjeet.


Jos tarvitset neuvoja maksuhakemuksessa, ota matalalla kynnyksellä yhteyttä.

Yritystuen maksu haetaan Hyrrä-asiointipalvelussa.
Näin teet maksuhakemuksen Hyrrässä.

Lapin ELY-keskuksen maksatusasiantuntijoiden ohjeet ohjelmakauden maksatukseen.
Ohjeista selviää mitä pitää tehdä ja huomioida, jotta vältytään sudenkuopilta.
Maksatuksen ohjevideo (YouTube)
Maksatuksen muistilista (pdf)